Kirja-arvostelu Ilkka Remes

Ilkka Remes

Draculan ratsu

Luin äskettäin Ilkka Remeksen Draculan ratsu -kirjan. Kirjassa päähenkilönä toimii Aaro Korpi, joka on tunnettu muistakin Remeksen kirjoista. Tyypillistä hänelle on olla usein rikollisten kanssa tekemisissä, poliisin roolein.

    Tässä kirjassa Aaro toimii tulkkina tyttöjen ratsastusleirillä Belgiassa. Hän huomaa jo melko alusta alkaen, ettei tilanpitäjillä ole puhtaita jauhoja pussissaan. Salaperäisyys ja Aaron kuulema huonon hevosen tähtitieteellinen myyntihinta olivat tähän syynä. Se olisi kuvastanut esimerkiksi rahanpesua.

    Myytyjä hevosia lähdetään kuljettamaan Unkariin. Kuljettajana toimii eräs tilanpitäjistä. Sattumien kautta hevosleirin toinen  johtohenkilö, jonka olisi pitänyt lähteä mukaan loukkaantuu. Sen sijaan mukaan lähtee Emma, joka on ratsastusleirin vetäjä, eli Aaron “työnantaja”. Hän tiesi Aaron epäilyistä, vaikka ei kuitenkaan aluksi uskonut niitä. Ja kuinka ollakaan, myös Aaro lähtee salaa mukaan, joten soppa on jo suurustamista vaille valmis. En kerro koko juonta, se jää teidän nähtäväksi, kun luette kyseisen kirjan…

Oma lukukokemus

Vaikka en yleensä ole kovin aktiivinen lukija, pidin tämän kirjan lukemisesta. Pituus oli hyvä ja tekstiä oli nopea lukea.

Itse tarina oli hyvä. Kirja toi paljon jännitystä, ja tempaisi minutkin mukaansa, nostaen joskus jopa sykettä. Jännittää sai usein Aaron salapoliisitöissä ja uteliaisuudessa, kun hän menee usein tutkimaan vaarallisiakin asioita vaarallisista paikoista. Kaikki ei mene aina hyvin, ja monesti “liippaa” hyvin läheltä.

Itse en oikein pidä sellaisista, sillä tilanne, kun joku epäonnistuu silloin, esimerkiksi jos hän tulee huomatuksi, tuntuu itsellenikin jo niin vaikealta… Ajattelen: “Ei Aaro, ei.. miksi ihmeessä olit noin tyhmä, kun menit tuonne… varo varo varo varo….”

Kirjan paras kohta on (nyt tulee juonipaljastuksia!) kun Aaro, Emma ja Niko (Aaron kaveri, joka tulee mukaan kuvioihin) kappaavat hevoskuljetusauton ja pakenevat takaa ajajia. Se on kuin toimintaelokuvasta otettu pätkä, joka loi taas jännitystä.

Kirjan miljöö on todellinen, tästä maailmasta. Kaikki mitä siinä tapahtuu voisi hyvinkin olla todellista, ja siinä on hauskoja yksityiskohtaisia viitteitä tosielämään. Uskottavuutta tosin vie tapahtumien ja sattumien todennäköisyys… Miten Aaro voi jokaisessa kirjassa päätyä rikollisten kanssa kiipeliin….? Mutta tiedetäänhän, että kirjassa ei olisi mitään lukemista ilman tuota. Kirjan uskottavuutta voi hyvin verrata esimerkiksi Salatut elämät -televisiosarjaan, jos sitä kukaan enää edes katsoo. (Minä ainakaan enää vuosiin, enkä katso…) Eli aina sattuu ja tapahtuu.

    Kuten toin jo esillekin, kirjan tarina oli mielestäni hyvä ja erityisen jännittävä. Ottaakseni jotakin kirjan tapahtumaa jälkipuintiin, kiinnitän huomiota oikeastaan koko kirjan paisuvaan juoneen. Se, miten niin tavallisesta tilanteesta saadaan tiettyjen sattumien kautta tehtyä niin imelä soppa, jossa (sopassa, ei tarinassa) on kaikkea mannapuurosta ympärileikkaukseen ja merimakkarasta Paavo Väyryseen… Enempää paljastamatta tavallisesta hevostallityöstä joudutaan valtioiden välisten salaisten asioiden keskelle, joista voisi olla aineksia soppatykin kautta vaikka sotaan.

Kirjasta saattaa löytää myös tunteisiin vetoavia kohtauksia. Näin puoliksi metsurina olevana henkilönä en näitä usein koe, mutta ehkä eniten minua itketti tämä kohtaus: Aaro, Niko ja Emma ovat teljettynä linnaan (niin hauskalta se kuulostaakin…). Siellä on ihmisenmentävä ikkuna-aukko, josta on noin kolmen metrin pudotus, eikä heillä ole mitään kättä pidempää, jolla sen voisi laskeutua. Viimein he kaikki  riisuvat vaatteensa alusvaatteita myöten, ja sitovat niistä lakanoiden tavoin köyden, jota pitkin he laskautuvat alas. Kommelluksien kautta he kuitenkin onnistuvat siinä.

Siinä tunteita kerrakseen…

Uuden oppimisen kannalta en näe tätä kirjaa aivan tietokirjan veroisena. Tietysti uusia sanontoja ja sanoja tapaa usein, mutta en kuitenkaan koe olevani juurikaan viisaampi kirjan luettuani. Tietysti kirja avaa mielikuvituksen tasolla aivan uusia näkymiä, tuoden esille ajatuksen tasolla mitä kaikkea elämässä voikaan tapahtua. Mutta onko se välttämättä hyvä asia? Gran Kanarian lomamatkasta voi nautinto vähentyä, jos mielikuvitus laukkaa taukoamatta, ja sitä miettii, mitä rikollisia ympärillä pyörii, ja mitä he aikovat tehdä. Varuillaan on silti hyvä olla aina, mutta yli ei passaa ampua.

Nyt kaiken tämän tekstin jälkeen palataan alkuun: Eli kirjan nimeen. Ilkka Remeksen Draculan ratsu kuulostaa melko synkälle ja pelottavallekin nimelle, ainakin ennen kirjan lukemista. Nyt olen lukenut kirjan, ja voin todeta, että nimi on hyvä, vaikkakin siitä lähtevät ajatukset ovat harhaanjohtavia. (Se ratsu ei ole Draculan...) Pelätä ei kannata.

Yhteenvetona voitaneen sanoa, että kirja oli hyvä. Tuttua Ilkka Remestä, ja hänen kohdallaan onnistunutta sellaista. Suosittelen tätä ja kaikkia muitakin Remeksen kirjoja kaikille niille, jotka haluavat jännittävää, vauhdikasta ja osittain myös hempeää luettavaa Aku Ankan lisänä.